Hannu K. Taskila Suomi - Pohjois-Suomi - ja Oulu nousuun!

KANSAKUNNAN PARHAAKSI?

"Kyllähän me kaikki tiedämme mitä pitäisi tehdä, mutta jos me sen teemme niin meitä ei valittaisi uudelleen".

Tämän mietelauseen, aforismin loihe lausumaan  EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker. Sitä toisti myös Suomen pääministeri Alexander Stubb eduskunnassa vaalikauden loppupuheissaan.

Ehkäpä jos lausuma oli tarkoitettu keveäksi huumoriksi, niin todellakaan vitsistä ei ollut kysymys. Toimet ovat osoittaneet lausuman todelliseksi toimintaohjeeksi. Siihen malliin politiikassa paljolti puuhataan. Ei tehdä parhaisiin tuloksiin johtavia päätöksiä ja toimia, vaan päällimmäisenä toimissa on päämäärä; - että minut pitää valita uudelleen. Mielestäni tämä itsekäs poliitikon, puolueen tai johtajan ajatustapa on demokratian yksi sen suurimmista heikkouksista.

Kyseinen ajattelutapa on syvän inhimillinen kunkin henkilön omalta kohdalta. Kyseisen aforismin mukaisesti ajattelevaa ja toimivaa henkilöä ei pitäisi valita johtotehtäviin. On oikeastaan kyvytön johtamaan yhteisöä.

EU:ta ja varsinkin Suomea on johdettu mietelauseen mukaisen ajatustavan toimilla. Sitä ovat noudattaneet useat viimeaikaiset hallitukset. Valtiotamme on viety kohden nykyistä talousromahdusta sekä muita ongelmia. Valitettavasti aforismin mukainen ajattelutapa näyttää olevan hyväksytty myös julkisuudessa. En ole havainnut yhtään kyseistä lausumaa kritisoivaa informaatiotaJohtamalla kansakuntaa pelkästään puolueiden tai jonkin ryhmittymän omaksi parhaaksi näkökulma mielessä, yhteisö aikaa myöten syöstään kohden katastrofia.

Katastrofin pikaisen tapahtuman uhan tultua kaikille selväksi lähdetään suuren hämmingin ja "hässäköinnin" vallassa sekaisena joukkona kukin tahollaan pelastautumaan ja pyrkimään kohden parempia näkymiä. Kansakunnan on uudelleen löydettävä yhteiset toimet ja yhteiset päämäärät.

Valittaessa johtajaa valitsijoiden päämääränä on valita johtohenkilö yhteisön parhaaksi. Johtavan tulee niissä toimissa aina pyrkiä parhaaseen tulokseen johtamansa yhteisön näkökulmasta. Johtajan on pystyttävä oivaltamaan ja saamaan yhteisö ymmärtämään sekä hyväksymään ne seikat jotka ovat koko yhteisön parhaaksi. Kyseisen aforismin kaltaista ristiriitaa tavoitteista ei näin toimien saisi johtavan eikä johtajaehdokkaan mielessä olla.

Suosituin, hauskin ja miellyttävin ei läheskään aina ole se paras johtaja. Ei ole siitäkään huolimatta vaikka saakin ihmiset joksikin aikaa mukaansa vaikka turhuuden markkinoille. Valitsijoiden siis äänestäjien tulisi vaaleissa, niin myös tulevissa kansanedustajan vaalissa, pyrkiä löytämään itsenäisesti ajattelevat henkilöt. Tehtäviä tavoittelevista äänestetään heitä jotka todella osaavat ja tietävät. Äänestetään niitä jotka tekevät sekä johtavat suuntaan joka suomalaisen kansan parhaaksi on.

Viedä kansakuntaa kokonaisuudessaan kohden kansakunnan päämäärää on valtakunnan politiikassa toimivan tehtävä. Hän joka kaikissa tilanteessa pystyy siihen on oikea poliitikko sekä johtajia.

 

Hannu K. Taskila
Oulu

http://taskila.eu

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat